K.O. Club
K.O. Club

Kuntonyrkkeilyä & tykytoimintaa

K.O.Club ry. järjestää tykytoimintaa yrityksille ja yhteisöille

Pesäysien tytöt ovat käyneet tutustumassa kuntonyrkkeilyyn syksyn 2008 aikana. Alla tunnelmia kuvan muodossa.

Pesäysit kuntonyrkkeilemässä

****

Kanavansuun koulun 5. luokkalaiset kävivät tutustumassa kuntonyrkkeilyyn keväällä 2008. Säkkiä lyötiin ja mukavaa oli!

Kuvassa Kanavansuunlaiset boxailemassa.

****

K.O.Clubin ohjaajien opetuksesta ovat jo vuosia nauttineet Kuntayhtymän työntekijät. Kuvassa osa innokkaista säkinhakkaajista, jotka ovat malttaneet järjestäytyä ryhmäkuvaa varten kesken harjoituksen. Tämänkertaisen harjoituksen vetäjänä toimi Mika Riikonen.

Klikkaa kuva suuremmaksi

Kuntonyrkkeilystä tykytoimintana voi kysellä sähköpostitse toimisto(at)koclub.fi tai puhelimitse 040 5265 671 Riksalta.

Kuntonyrkkeily

Kuntonyrkkeily on yleistynyt paljon kuntourheilumuotona viimeisen kymmenen vuoden aikana. 

Harjoituksissa opetellaan lyömään, suojaamaan ja väistämään oikein ja samalla vahvistetaan keskivartalon lihaksia. Harjoitteet ovat hyvin samanlaisia kuin kilpanyrkkeilyssä sillä erotuksella, että kuntonyrkkeilyharjoituksissa ei löydä päätä kohti muuten kuin väistöharjoitteissa ja matsia ei oteta. Kuntonyrkkeily kehittää myös itsepuolustustaitoa!

Alla muutamia tosiasioita kuntonyrkkeilystä...

  • Hauska tapa kohentaa kuntoa.
  • Harjoitus sisältää tekniikka-, väline- ja lihaskuntoharjoituksia.
  • Parantaa lihaskuntoa, hapenottokykyä ja rentouttaa hartiaseudun lihaksia.
  • Parantaa myös raajojen ja vartalon koordinaatiota.
  • Sopii kaikille!
Harjoituksen läpivienti
  • Nyrkkeilyharjoitus koostuu useammasta eri osa-alueesta.
  • Harjoitus alkaa alkuverryttelyllä, joka voi myös olla jonkinlainen pallopeli.
  • Nyrkkeilytekniikka ja välineharjoittelu muodostavat omat osionsa harjoituksessa.
  • Myös erilaiset kuntopiirit/tempoharjoitteet kuuluvat osana harjoituksiin.
  • Harjoitus päätetään yleensä vatsa/selkäjumpalla ja loppuvenyttelyllä.
  • K.O. Club:n omalla Koulukadun salilla myös sauna harjoituksen jälkeen.